Ensimmäinen koulutusmatka Mongoliaan onnistui
Kylväjän työntekijä Nina Sivunen palasi ensimmäiseltä Mongoliaan tehdyltä koulutusmatkalta 27. lokakuuta.
Alkuvuonna käynnistyneessä kehitysyhteistyöhankkeessa tähdätään Mongolian viittomakielen verkkosanakirjan luomiseen sekä Mongolian kuurojen yhteisöjen voimaannuttamiseen viittomakielityön kautta. Nyt hankkeessa on päästy aineistonkeruuvaiheeseen.
Asiantuntijana toimiva Sivunen opetti Ulaanbaatarissa, miten viitottua aineistoa kerätään, kuinka haastatteluja tehdään ja miten viitottua haastatteluaineistoa tallennetaan sekä miten aineistoa hallitaan.
– Marraskuussa alkaa aineistonkeruu, kun neljä kuuroa Mongolian viittomakielen tutkijaa suuntaa Etelä-Mongoliaan ja Pohjois-Mongoliaan.
Ensi vuonna aineistokeruut jatkuvat ja silloin kohteena ovat Mongolian itäiset ja läntiset alueet.
– Mongolia on valtavan suuri maa ja itäiselle puolelle on lennettävä keräämään aineistoa.
Sivusen reilut kaksi viikkoa kestänyt koulutusmatka vaati paljon ennakkovalmisteluja koronatilanteen vuoksi.
– Minulla piti olla viisumin lisäksi negatiiviset PCR-testit ja EU:n koronatodistus, jotta pääsin lennoille ja Mongoliaan. Lisäksi Mongoliassa lentokentällä kaikille matkustajille tehtiin koronatesti.
Kuva: Kouluttamista Ulaanbaatarissa Kylväjän yhteistyökumppaneiden Tegsh Tusgalin ja FLOM-M:n tiloissa. Kuvassa hankkeen työntekijöitä sekä ulkopuolisia tulkkeja. Nina Sivunen on kuvassa oikealla. Kuva: I. Bolormaa
Lue lisää lähetyselämän uutisia ja tutustu uuteen Kylväjä-lehteen täältä!