Kun jokainen kääntynyt on erityinen voitto
Lähetysompeluseuroissa omaksuttu lähetysrakkaus vei maalaistalon tyttären 40 vuodeksi Japaniin.
Jännittävää ja haikeaa. Näin tämän kevään suurta elämänmuutostaan – Suomeen paluuta – luonnehtii lähetystyöntekijä Lea Lukka.
Maaliskuussa 1982 Japaniin muuttanut Lea on lopettamassa kuusivuotiseksi venynyttä viimeistä työkauttaan. Japanin-työssä vierähti muutaman viikon tarkkuudella tasan 40 vuotta.
Asunto Mikin kaupungissa Midorigaokan luterilaisen seurakunnan kirkkorakennuksessa vaihtuu omaan kerrostalokotiin Vantaalla.
Miki sijaitsee Japanin pääsaaren länsiosassa. Kevät kirsikankukkineen on siellä vuoden kauneinta aikaa.
– Kyllä se tuntuu oudolta. Vielä sitä ei tajuakaan, että jään pysyvästi Suomeen, Lea toteaa.
Japanilaisten kiireinen arki
Lean Japanin-vuosina maa kävi läpi monta murrosta. Toisen maailmansodan jälkeinen voimakas talouskasvu hiipui, ja vuoden 1995 terrori-iskut ja vuoden 2011 tsunami ravistelivat ihmisten turvallisuudentunnetta. Tokion vuoden 2020 kesäolympialaiset päästiin pitämään vuoden myöhässä tiukkojen koronatoimien ympäröimänä.
Kaiken keskellä tavallisten japanilaisten arjesta on tullut entistä hektisempää. Lapsia on vähemmän, ja joka neljäs on yli 65-vuotias. Yksinäisyys on yleistynyt.
Jos joku kokee syvempää kiinnostusta hengellisiä asioita kohtaan, se suuntautuu lähes aina perinteiseen animismiin tai uushenkisyyteen.
Kaikki tämä näkyy maan kristillisissä seurakunnissa: uusia tulijoita on vähän, jäsenet ikääntyvät ja työntekijöistä on pulaa. Se koskee myös Länsi-Japanin evankelisluterilaista kirkkoa, jonka yhteydessä Kylväjän lähetit työskentelevät. Kristittyjen osuus väestöstä on vajaa prosentti.
– Yläkoulussa myös lapsista tulee täystyöllistettyjä koulun ja puolipakollisten harrastusten vuoksi. Pyhäkoulut on lopetettu tai kituvat, Lea suree.
Lähihistorian tapahtumista suurin vaikutus seurakuntien toimintaan oli vuoden 1995 terrori-iskuilla. Uususkonnollisen Aum Shinrikyo (Korkein totuus) -kultin myrkkykaasuhyökkäykset Tokion metroon johtivat 14 henkilön kuolemaan ja tuhansien loukkaantumiseen.
Moni japanilainen alkoi pelätä kaikkea shintolaisuudesta ja buddhalaisuudesta poikkeavaa uskonnollisuutta.
– Kun lasten elämä aiemmin ei ollut niin kiireistä, pyhäkouluihin tuli paljon myös ei-kristittyjen perheiden lapsia. Iskujen myötä vanhemmat tulivat hyvin varovaisiksi.
– Onneksi yhä on yksittäisiä ihmisiä, jotka kyselevät elämänsä tarkoitusta ja ilmaisevat suurta kiitollisuutta, kun saavat kuulla evankeliumia elävästä Jumalasta ja Jeesuksesta. Japanissa ei ole kateissa yksi lammas vaan 99.
Pyhä Henki, synti ja vanhurskaus
Oman lapsuutensa Lea vietti maalaistalossa Pohjois-Satakunnan Karvialla. Lähiseudun kodeissa pidettiin lähetysompeluseuroja. Niissä alle kouluikäinen Lea ymmärsi, etteivät kaikki olleet kuulleet Jeesuksesta.
– Kävin myös pyhäkoulua. Minulle oli itsestään selvää, että Jeesus on olemassa ja että hän on tärkein henkilö maailmassa. Halusin jo silloin lähetystyöhön.
Lukion jälkeen Lea hakeutui opiskelemaan englannin ja saksan opettajaksi Tampereelle. Hengellinen koti löytyi Opiskelijalähetyksestä. Niinä vuosina hänen uskonsa sai uutta syvyyttä.
– Olin 16-vuotiaasta lähtien lukenut Raamattua päivittäin, mutta vasta opiskeluaikana ymmärsin Jeesuksen ristin merkityksen. Sitä edeltävä aika oli ahdistavaa. Pyhä Henki näytti, että minäkin olen syntinen. Ajattelin, että jos kuolisin, joutuisin kadotukseen.
– Sitten eräänä päivänä Raamattua lukiessani tajusin, että Jeesus oli jo kantanut kaikki syntini ristinpuulle ja eivätkä ne ole enää minun päälläni. Olin vapaa! Koin, että nyt minulla on, mitä kertoa lähetyskentällä.
Esirukousten kannattamana
Japaniin Lea päätyi Kylväjän ehdotuksesta. 1980-luvulla maan kouluissa oli nykyistä vähemmän englannin opetusta, ja japanilaiset olivat innokkaita opiskelemaan vapaa-ajalla englantia ulkomaalaisen johdolla. Oppituntien päätteeksi oli 15 minuuttia raamatunopetusta japaniksi.
Vähitellen kielenopetuksen kysyntä väheni, ja tilalle tuli enemmän raamattupiirejä, diakoniaa, saarnoja sekä seurakunnan lapsi- ja nuorisotyötä. Vuosina 2000–2010 Lea opetti päätoimisesti Koben raamattukoulussa ja pappisseminaarissa.
Asuinkaupunki ja kohdeseurakunta vaihtuivat lähes työkausittain.
Se, että lähetysura jatkuu 40 vuotta ja vieläpä Japanin kaltaisella erityisen niukasti voittoja tarjoavalla kentällä, on harvinaista. Oman jaksamisensa yhtenä salaisuutena Lea pitää lähettäjien esirukouksia. Lisäksi Jumala on antanut rohkaisevia kokemuksia pettymysten vastapainoksi.
Edellisellä työkaudella Lea sai opettaa kolmea kristinuskosta aikuisena kiinnostunutta henkilöä, ja kaikki heistä myös kastettiin.
Viime keväänä Leaan otti yllättäen yhteyttä hänen englannin tunneilleen 30 vuotta sitten osallistunut nainen.
– Hän ei kääntynyt kristityksi silloin, mutta halusi nyt tavata. Annoin hänelle japaniksi kääntämäni C. O. Roseniuksen kirjasen. Myöhemmin hän kertoi lukeneensa sen kolmesti ja tehneensä muistiinpanoja. Nyt hän on ollut aktiivisesti mukana videoyhteydellä kokoontuvassa etäpiirissämme ja on selvästi etsintävaiheessa. Jospa asia kirkastuisi hänelle.
– Täytyy miettiä, että josko Suomesta voisin vielä tukea häntä jotenkin.
Etapit
1974 ylioppilaaksi Kankaanpään lukiosta
1980 englannin ja saksan kielen opettajaksi Tampereen yliopistosta
1980–1981 lähetyskirjekurssi
1981 Tampereen Opiskelijalähetyksen koululaistyössä ja kiertävänä englannin opettajana Vetelissä
1982– lähetystyössä Japanissa
1994 teologian maisterin tutkinto Helsingin yliopistosta ja lehtoriksi vihkimys
Teksti: Heikki Salmela
Pääkuva: Marius Bergersen
Artikkeli on julkaistu Kylväjä-lehdessä 1/2022.
