Siirry sisältöön

Uutiset


Perhe on polvistunut alttarin ääreen. Kaksi naista seisoo heidän takanaan kädet kohotettuna polvistuneiden ylle. Alttarikaiteen sisäpuolella seisovat viisi henkilöä ojentavat myös kätensä. Kaikilla on yllään valkoiset albat, liturgilla myös kasukka. Piispalla on piisalliset tunnukset yllään.

Piispa Matti Salomäki: Lähettäjät ovat Jumalan läsnäoloa lähetystyöntekijän elämässä

Lapuan hiippakunnan piispa Matti Salomäki siunasi perheen lähetystyöhön Etu-Aasiaan Kylväjän Kesäpäivien juhlamessussa Jyväskylässä.

Mies seisoo ulkona. Sää on kesäinen ja hänen kätensä lepää puuta vasten.

Mitä ihmettä!

Lähetysjohtaja Jukka Kääriäisen juhlapuhe Kylväjän kesäpäivillä 8. kesäkuuta 2024.

Mies ja nainen keskustelevat esiintymislavalla. Taustalla näkyy mainosdia, jossa lukee Kylväjän kesäpäivät.

Kylväjän Kesäpäivillä juhlitaan evankeliumia ja 50 vuoden työtä sen hyväksi

Lähetysyhdistys Kylväjän kesäpäivillä Jyväskylässä luvataan, että tavoittamattomien tavoittaminen pysyy järjestön fokuksessa.

Mies puhuu lavalla. Taustalla näkyy tapahtuman mainoskuva, jossa lukee Missiologinen symposium.

Kun konservatiivit älysivät keskittyä Kolminaisuuteen, lähetysnäkemyksestä tuli koko luomakuntaa palveleva

Kylväjän kesäpäivät perjantaina aloittanut lähetysteologinen symposium pureutui Lausannen liikkeen lähetysajattelun muutoksiin professori Brian Stanleyn johdolla. Ajattelu on muuttunut kokonaisvaltaisemmaksi muun muassa keskittymällä Kolminaisuutena, professori Stanley arvioi.

Kylväjän kesäpäiville saapuva lähetyspioneeri Rune Mjølhus muistuttaa, että viides evankeliumi olemme me

Evankeliumin asialla laitetaan kaikki lahjat likoon kulloisenkin maailmankolkan olosuhteiden mukaan. Joihinkin paikkoihin papilla ei ole mitään asiaa, mutta sinnekin voi lähettää lääkärin tai liikemiehen, toteaa Rune Mjølhus.

Kylväjän lähetyskoulutus uudistuu

Lähetysyhdistys Kylväjä muutti lähetyskoulutustaan vastaamaan paremmin maailman muuttuneisiin tarpeisiin ja opiskelijoiden elämäntilanteisiin. Kirkon lähetystyön keskus pitää suuntaa hyvänä myös seurakuntien lähetyselämän kannalta.

Katso pakolaista Jumalan silmin

Kesällä Kylväjän vieraiksi Suomeen kutsutut Whitney Gerdes ja Gordon Showell-Rogers löytävät pakolaistyön motiivit Raamatusta ja uutisotsikoista.

Raportti maailmanlähetyksen tilasta paljastaa ikäviä asioita resurssien käytöstä

Lausannen liike julkisti tiistaina 23. huhtikuuta tuoreen raportin maailmanlähetyksen tilasta. Raportti paljastaa kirkkojen lähetysresurssien vinoutuneen käytön, Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysjohtaja Jukka Kääriäinen harmittelee.