Mitä Raamattu opettaa ihmettelystä?
Suurin ihmetys Jumalan sanan äärellä on ansioton armo.
Yksi viisaan ihmisen (Homo sapiens) tärkeimmistä piirteistä on kyky ihmetellä. Tässä Jumalan luoma ihminen poikkeaa eläinlajeista. Ihmettely, uteliaisuus, tiedonjano ja rohkeus kokemuksen kartuttamiseen ovat oppimisen ja sivistyksen laajenemisen edellytyksiä. Tosin nämä voivat johtaa myös pahaan, vahingoittavaan tietoon ja kokemiseen, aina synnin orjuuteen ja kuolemaan saakka.
3 000 vuotta sitten Daavid johti ihmettelijöiden kuoroa: ”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.” (Psalmi 8) Jo sitä ennen profeetat, Job ja monet muut ihmiskunnan historian alkuvaiheiden ihmettelijät olivat onnistuneet sanoittamaan sellaista, mihin ei modernein tiedekään ole yltänyt. Taas Daavidin sanoin: ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen…” (Ps. 139:14–)
Ihmettely Jumalan meille kirkastaman todellisuuden valossa, erityisesti Jumalan Sanan äärellä, johtaa totuudelliseen käsitykseen ihmisestä – ja Jumalasta. Se voisi auttaa koko ihmiskuntaa parempaan elämään.
Raamatussa ihmettelystä ja ihmeellisyydestä käytetään useita erisävyisiä sanoja. On hämmästystä, kummastusta ja äimistelyä, kun ymmärrys ei riitä. On järkytyksen tyyppistä pelästynyttä hämmästystä. On positiivinen haltioituminen, ”ekstasis”, silloin, kun todistaa jotain sellaista, minkä ei pitäisi olla mahdollista – Jumalan tekoja.
Raamatussa ”ihmettely” esiintyy tilanteissa, joissa ihminen kohtaa Jumalan teot ja sanoman ja tulee niiden kautta yllätetyksi, Jumalan koskettamaksi vastoin kaikkia odotuksiaan. Jumalan armokosketusta, pelastetuksi tulemista, kuvaa Jobin kirjan ihmetyksen laulu: ”Olin tehnyt syntiä, olin vääntänyt vääräksi suoran, mutta hän ei mitannut minulle ansioni mukaan. Hän lunasti minut, en joutunut hautaan, minä saan yhä kulkea valossa.” (Job 33:27–28)
Minulle ihmetyksen huipentuma ja samalla lähetyselämän moottori ja motivaattori ei löydy omista kokemuksistani vaan siitä, mitä Jumala on ilmoittanut Sanassaan. Paavalin kirje efesolaisille luvuissa 1–2 kiteyttää asian.
Ensiksikin se on ymmärryksen ylittävä, järkyttävä kuvaus todellisesta taustastamme (2:1–4): ”… olitte kuolleita rikkomustenne ja syntienne tähden. …elitte niiden vallassa tämän maailman menon mukaan, totellen avaruuden henkivaltojen hallitsijaa,… mekin kaikki ennen elimme noudattaen oman luontomme haluja ja tehden niin kuin ruumiimme ja mielemme tahtoivat, ja näin olimme luonnostamme vihan alaisia niin kuin kaikki muutkin.”
Luterilaiset tunnustuskirjat kiteyttävät Raamatun opetuksen viiltävällä tavalla: ”Perisynti on niin syvää ja pahanlaatuista luonnon turmeltumista, ettei sitä järki käsitä, vaan se on uskottava Raamatun ilmoituksen perusteella.”
Suurin ihmetyksen ja haltioitumisen aihe minulle on kuitenkin se, miten Sana ilmoittaa pyhän Jumalan suhtautuvan meihin – Jeesuksen Kristuksen tähden: ”… mutta Jumala, joka on laupeudesta rikas, suuren rakkautensa tähden, jolla hän on meitä rakastanut, on tehnyt meidät, jotka olimme kuolleet rikoksiimme, eläviksi Kristuksen kanssa – armosta te olette pelastetut…” (Ef. 2:4–5, KR38) Mikä ihme! Jumalan ihmeellinen ”mutta”!
Amazing Grace -laulussa laulamme ”armo suuri, ihmeinen…” Meidän kutsumme on levittää kaikkialle maailmaan, kaikille kansoille, kaikille ihmislapsille tätä ihmeellistä ja ihanaa sanomaa siitä, mitä hyvää Jumala on jo tehnyt ja mitä Hän nyt tarjoaa meille.
Teksti: Tapio Pokka
Kirjoittaja on Kylväjän työaluevastaava ja entinen Japanin-lähetti.
Artikkeli on julkaistu Kylväjä-lehden numerossa 2/24. Tilaa maksuton Kylväjä-lehti täältä!
