Näkynä yhdenvertainen Mongolia
Jotta vammaisten oikeudet voivat toteutua, monien perinteisten ajattelutapojen on muututtava. Mongolian vammaisryhmiä voimaannuttanut kehityshanke saa jatkoa.
Se oli kamala tilanne. Korkea aitarakennelma rysähti 16-vuotiaan Chuluundolgor Batin päälle perheen kotitalon pihapiirissä Zuunbayan-Ulaanissa Etelä-Mongoliassa.
Tyttö lennätettiin sairaalaan pääkaupunkiin Ulan Batoriin. Tutkimuksissa selvisi, että häneltä oli murtunut neljä selkänikamaa ja hänen selkäytimensä oli vaurioitunut. Seurauksena oli jalkojen halvaantuminen.
– Kylässä, jossa elin, ei ollut ketään muuta, joka käytti pyörätuolia. Olin hyvin masentunut. Ajattelin olevani ainoa vakavasti vammautunut ja onnettomin ihminen koko maailmassa, Chuluundolgor muistelee.
Myöhemmin hän halusi jatkaa opintojaan, ja perhe muutti Ulan Batoriin. Perheenjäsentensä avustamana hän pääsi osallistumaan luennoille ja suoritti kaupallisen alan tutkinnon.
Vuodesta 2007 Chuluundolgor on johtanut Mongolian pyörätuolia käyttävien järjestöä MNAWUa.
– Vähitellen opin, että on myös muita, jotka ovat kokeneet saman kuin minä. Heidän joukossaan on monia, jotka ovat menestyneet elämässään, inspiroivat toisia ja elävät hyvää elämää.
Syrjäytyminen alkaa koulusta
Noin kolmen miljoonan asukkaan Mongoliassa on virallisten tilastojen mukaan hieman yli 100 000 vammaista. Todellisen määrän uskotaan olevan suurempi.
Mongolia ratifioi YK:n yleissopimuksen vammaisten henkilöiden oikeuksista vuonna 2009. Sen jälkeen maan lainsäädäntöön on lisätty maininnat muun muassa vammaisten lasten oikeudesta osallistua kouluopetukseen sekä vammaisten oikeudesta itsenäiseen elämään.
Silti esimerkiksi 11–17-vuotiaista mongolialaisista vammaisista vain hieman yli puolet käy koulua, kun vastaava osuus vammattomien nuorten keskuudessa on yli 90 prosenttia.
Vaikka maan hallitus on pyrkinyt parantamaan aikuisten vammaisten työllistymistä, alle kolmannes heistä on työelämässä ja heistäkin valtaosa on lievästi vammaisia ja täysi-ikäisenä vammautuneita.
Moni vammainen elää köyhyydessä.
– Vaikka uudistukset etenevät hyvin lainsäädännön tasolla, ne siirtyvät todella hitaasti arkielämään, Chuluundolgor harmittelee.
Liikuntarajoitteisten elämässä suurin käytännön ongelma ovat rakennusten ja liikennevälineiden kynnykset sekä portaat. Jopa Ulan Batorissa vain noin 60 prosenttia rakennuksista on saavutettavissa pyörätuolilla. Julkisessa liikenteessä vastaava luku on vain noin kolme prosenttia. Maaseudulla tilanne on yleensä vielä huonompi.
– Omassa elämässäni päivittäiset ongelmat alkavat aamulla, kun lähden töihin. Koska pyörätuolin käyttäjälle soveltuvaa bussiyhteyttä ei ole, vaihtoehtona on joko tilata taksi tai pyytää mieheltäni, että hän veisi minut. Koska taksit ovat kalliita, usein pyydän miestäni auttamaan.
– Kun minulla on työhön liittyvä tapaaminen työpaikan ulkopuolella, joudun miettimään, mitä kulkuvälinettä käytän päästäkseni sinne. Onko kohde esteetön? Pääsenkö vessaan tarvittaessa?
Yhteistyöhanke levitti tietoa
Vuodesta 2017 Chuluundolgor on koordinoinut Kylväjän ja MNAWUn yhteistä kehitysyhteistyöhanketta, joka on pyrkinyt parantamaan vammaisten mongolialaisten pääsyä terveyspalveluihin.
Suomen ulkoministeriön rahoittamassa hankkeessa on keskitytty erityisesti vammaisten naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyspalvelujen saavutettavuuteen ja laadun parantamiseen.
Rakennusteknisten ongelmien lisäksi vammaisten saamaa terveydenhoitoa heikentävät puutteet henkilökunnan ammattitaidossa. Maassa tiedetään tapauksia, joissa esimerkiksi autistinen lapsi on diagnosoitu CP-vammaiseksi.
Vaikka esimerkiksi liikuntarajoitteinen nainen pääsisikin gynekologiselle klinikalle pyörätuolilla, hoitohenkilökunnalla ei välttämättä ole tietoa siitä, miten vammaisuus vaikuttaa tai ei vaikuta raskauteen ja synnytykseen. Myös monen vammaisen omat tiedot näistä asioista ovat heikkoja.
Hankkeessa tietoa ja saavutettavuutta on pyritty parantamaan vammaisten naisten vertaistukiryhmillä, tiedotuskampanjoilla sekä tuottamalla opetusmateriaaleja. Lisäksi Chuluundolgor työtovereineen on tavannut kansallisia ja alueellisia päättäjiä pyrkien siten vaikuttamaan julkiseen päätöksentekoon ja esimerkiksi infrahankkeiden suunnitteluun.
Hanke kohdistui pääkaupunkiin Ulan Batoriin ja viidelle muulle alueelle. Kohdealueilla terveyspalveluiden saavutettavuus on parantunut merkittävästi. Tiedotuskampanjat tavoittivat satojatuhansia ihmisiä.
– Tämä on ollut ainutlaatuinen hanke muun muassa siksi, että hankkeen alullepanijat ja toteuttajat ovat itse vammaisia ja että hanke huomioi kaikki vammaisryhmät, Chuluundolgor iloitsee.
– Kiitos sydämellisille suomalaisille, Suomen ulkoministeriölle ja Kylväjän henkilökunnalle.
Ensi vuonna Kylväjä ja lähes parinkymmentä mongolialaista vammaisjärjestöä aloittavat uuden yhteistyöhankkeen, joka tähtää vammaisjärjestöjen yhteiskunnallisten vaikutusmahdollisuuksien lisäämiseen.
Henkisiä kynnyksiä
Mongolialaiset ovat yleisesti avuliaita ja tarjoutuvat auttamaan kohtaamiaan vammaisia. Silti vammaisiin liitetään monenlaisia ennakkoluuloja. Yksi niistä on se, että he ovat ensisijaisesti tarvitsevia, heikkoja ja epäpäteviä.
Valitettavasti tämä on myös monen vammaisen minäkuva, Chuluundolgor suree.
– Vammaiset, joista muut ovat aina huolehtineet, ovat epävarmoja itsestään eivätkä tiedä, kuinka tehdä omia päätöksiä ja kuinka ottaa vastuuta itsestä ja muista. Siksi tarvitaan kehityshankkeita, jotka voimaannuttavat heitä.
Kylväjän ja MNAWUn yhteishankkeessa rajoittavia asenteita on pyritty ravistelemaan ”muutosvideoilla”, joissa vammaiset henkilöt kertovat elämästään ja siitä, miten he ovat voittaneet kohtaamiaan haasteita.
Ennakkoluulot ulottuvat myös vammaisten mahdollisuuteen avioitua. Mongoliassa moni sellainenkin vammainen, joka kykenisi elämään avioliitossa ja saamaan lapsia, ei osaa ajatella, että perhe-elämä olisi häntä varten.
Chuluundolgor itse on päässyt tämänkin kynnyksen ylitse. Hänellä ja hänen liikuntavammaisella aviomiehellään on kaksi poikaa.
– Vanhempi heistä on 9-vuotias ja nuorempi syntyi tänä syksynä.
Teksti: Heikki Salmela
Kuvat:
Kehitysyhteistyöhankkeet voimauttavat vammaisia henkilöitä ja ravistelevat yhteiskunnassa vallitsevia rajoittavia asenteita. Kuva: Jussi Valkeajoki
Esikuva. Chuluundolgor Bat johtaa Mongolian pyörätuolia käyttävien järjestöä. Kuva: Chuluundolgor Batin arkisto.
Tämä artikkeli on julkaistu Kylväjä-lehden numerossa 4/22
