Perheenä lähetystyössä: Jumalan käytössä kolmessa eri maassa
Anne Gröhn perheineen on palvellut kaksikymmentäviisi vuotta lähetystyössä. Mukaan on mahtunut huippuhetkiä ja tragiikkaa, mutta kaikessa on ollut läsnä rakastava ja ihmeellinen Isä. Millainen perheen matka on ollut?
– Tulin uskoon 31.10.1981 rippikoulun jälkeisenä syksynä. Melko pian sen jälkeen tapasin tulevan mieheni Aatun. Nuorena kihlaparina Jumala puhui meidän molempien sydämelle rukouksessa: ”Minulla on teille yhteinen tehtävä”, Anne Gröhn muistelee.
Kesti kymmenen vuotta ennen, kuin Annelle ja Aatulle valkeni, että tuo tehtävä oli lähteä perheenä lähetystyöhön viemään eteenpäin ilosanomaa Jeesuksesta.
Nyt, yli 25 vuotta myöhemmin, Gröhnin perheen äidin matkalaukku on pullollaan monipuolisia kokemuksia ja tunteita. Anne haluaa jakaa niistä kuusi.
Rikasta elämää
Ensimmäisessä muistossa on vuosi 1996, ja lentokoneen pyörät koskettavat Bangladeshin vihreää maaperää. Kolmihenkinen Gröhnin perhe on saapunut ensimmäiselle työalueelleen. Itkettää.
Toisessa sykähdyttävässä hetkessä on saavuttu Kaukasiaan. Vuosi on 2008, ja Anne ja Aatu Gröhn ovat ensin olleet muutaman viikon tutustumismatkalla, minkä jälkeen koko nelihenkinen perhe on muuttanut työalueelle. Perhe matkustaa taksilla asunnolle, ja aamupala syödään paikallisessa McDonaldsissa.
Kolmas välähdys on traaginen. Vuonna 1997 Aatu joutuu vakavaan moottoripyöräonnettomuuteen Bangladeshissa. Jumala on läsnä ja toimii, mutta kysymys herää, voiko perhe enää palata Bangladeshiin? Kahdeksan kuukauden päästä se tapahtuu, sittenkin.
Seuraavaksi on vuosi 2003, ja Anne pitelee lentokoneessa kuihtuvaa kolmivuotiasta Lia-tytärtään. Lääkäri on Dhakassa sanonut, ettei lapsi elä huomiseen, ellei häntä jo samana päivänä toimiteta parempaan sairaalaan ulkomaille. Tältäkö Mariasta tuntui katsellessaan kuolevaa lastaan? Lia saadaan kuitenkin hoitoon ajoissa ja hän selviää.
Viimeisenä ovat ylpeän äidin huippuhetket Kaukasiassa, kun molemmat tyttäret – ensin Iivi vuonna 2011 ja sitten Lia 2018 – painavat ylioppilaslakit päähänsä.
Mitä nämä muistot merkitsevät Annelle?
– Ne merkitsevät ihan mielettömän rikasta elämää kokemusten ja tunteiden osalta. Ne kertovat myös siitä, että Jumala on todellinen ja toimii, mikä on ollut kantava voima kaiken raskaankin keskellä. Me saadaan luottaa ja heittäytyä hänen varaansa. Jumala antaa ilon mutta hän antaa myös surun. Oman kokemuksen saa kohdata turvassa hänen kanssaan, Anne pohtii.
Rukousta ja harkintaa
Kun perhe suunnittelee lähtöä lähetystyöhön, kustannukset kannattaa laskea jokaisen perheenjäsenen osalta ja miettiä, mistä on valmis luopumaan. Esimerkiksi Suomen turvaverkko ja vakaat, turvalliset olosuhteet eivät mahdu ruumaan.
– Lähetystyössä on monet kasvot. Niistä on hyvä olla tietoinen, kun lähtee prosessiin, ja tämä prosessi on tehtävä rukoillen, Anne Gröhn toteaa.
Toisaalta lähetystyöhön uskaltavalle avautuu Jumalan suurten tekojen ja läsnäolon suunnaton todellisuus.
– Se tuo valtavasti rikkautta elämään, kun lapset ovat olleet lähetystyössä mukana. Anne ja Aatu ei ole lähetystyössä vaan koko Gröhnin perhe. On ihanaa, että meillä on ollut mahdollisuus tarjota tällainen kokemus myös lapsille – että he ovat nähneet maailmoja ja kulttuureita ja saaneet hyvin paljon upeita kokemuksia. On upeaa, että on kolme maata, joita saa rakastaa. Ja kaikissa näissä on rakkaita ihmisiä.
Gröhnin perheen vaiheissa moni Annen pelko ja toive on toteutunut. Hän on saanut kokea riittämättömyyttä vaativien tehtävien edessä, ja läheisen kuolema on käynyt lähellä. Toisaalta hän on saanut huomata olevansa Jumalan käytössä leväten siinä tiedossa, että Jumala on itse valinnut hänet valtakuntansa tehtäviin. Perheen lähetyselämässä on ollut monia eri värejä, mutta Jumalan kirkkaus loistaa kaiken yläpuolella.
Ohjeita onnistumiseen
Perheellisten on tärkeää pohtia lähetystyön vaikutuksia lasten kasvuun ja tehdä sitä tukevia valintoja. Anne ja Aatu Gröhnille esimerkiksi lasten koulutuksen järjestäminen muuten kuin sisäoppilaitosratkaisuna oli alusta lähtien selviö. Lisäksi lasten juurten muodostuminen on otettu huomioon perheen järjestelyissä.
– Tärkeää on ollut kiinnekohta Suomessa. Meillä se oli mummola, kun lapset olivat pieniä. Kaikki muu on muuttunut, mutta mummi ja ukki ovat pysyneet. Meillä on ollut myös oma koti Lappeenrannassa, Anne toteaa.
Toisaalta kodin ja ympäristön vaihtuessa useaan otteeseen lasten identiteetti on saanut kiinnittyä ennen kaikkea Jumalan lapseuteen sekä omaan perheeseen.
Gröhnin perhe on kohdannut tiukkojakin tilanteita, ja monet haasteet ovat olleet samoja kuin tavallisella suomalaisella perheellä kotimaassa. Kaikissa tilanteissa rukous yhdessä ja erikseen sekä avoin keskustelu eri perheenjäsenten kokemuksista ovat olleet avainasemassa. Perheestä on näin hitsautunut tiivis ja läheinen paketti.
Lasten ääntä on ylipäänsä haluttu kuunnella kaikissa taitekohdissa.
– Me olemme aina keskustelleet tyttöjen kanssa työalueille lähtemisistä ja myös paluista Suomeen. Heille on muodostunut kokemus, että heitä kuullaan.
Anne suosittelee myös työalueella vierailua kotimaahan paluun jälkeen. Perheen nuorempi tytär Lia oli sairastellut Bangladeshissa kovasti, ja lopulta perhe joutui sen takia lopulta jättämään maalle ennenaikaiset hyvästit ennen kolmannen työkauden päättymistä. Oli tärkeää, että perhe pääsi kolmentoista vuoden päästä käymään työalueella vuonna 2019.
– Lialla oli aiemmin ollut maasta vain huonoja muistoja. Tuon kymmenen päivän reissun aikana Jumala kuitenkin teki työtä hänen sydämessään, ja hän rakastui varhaislapsuutensa maahan ja ihmisiin uudella tavalla ja syvemmin kuin koskaan ennen! Meille se oli perheenä merkittävää, koska aiemmin Lia oli aina vetäytynyt keskusteluista kun muistelimme Bangladeshin aikaa, mutta nyt se on perheenjäsentemme yhteinen rakas puheen- ja rukousaihe, Anne iloitsee.
Gröhnien lapset ovat kokeneet, että heillä on ollut ihana lapsuus maailmalla. Heistä on tullut kansainvälisiä, avarakatseista, Jeesukseen uskovia nuoria naisia, joiden veri vetää maailmalle.
– Tytöt sanovat Aatulle ja minulle, että älkää ihmetelkö sitten, kun ollaan tuolla jossain – itsepähän olette vieneet meidät sinne ensin!, Anne nauraa.
Kahdestaan maailmalle
Anne ja Aatu Gröhnin elämässä on alkamassa uusi luku, kun he suuntaavat ensimmäistä kertaa kahdestaan uudelle työalueelle.
– Tämä on jännä elämänvaihe. Elämän jokaisessa taitekohdassa olemme joutuneet palaamaan Jumalalta nuorina saamaamme tehtävään ja kyselemään, kauanko se on voimassa. Mutta Jumala ei ole kutsumustaan katunut tai perunut, ja meillä on edelleen halu olla palvelemassa maailman tärkeintä asiaa, evankeliumia. Yhdessä se on hirveän antoisaa.
Esirukouksen kantamana
Lähetin etuoikeutena on saada tehdä työtä, jonka myötä jokainen perheenjäsen saa osakseen valtavasti esirukousta.
– En voi korostaa liikaa rukouksen merkitystä. Iloitsemme jokaisesta nimikkoseurakunnasta ja rengaslaisesta. He ovat seuranneet meidän elämäämme ja rukoilleet meidän puolesta, ja rukouksen voiman on voinut tuntea vaikeimpinakin hetkinä, Anne Gröhn kertoo.
Annella on kokemus, että Jumala voi kirjaimellisesti herättää ihmisen rukoilemaan. Tämä kävi ilmi hänen palattuaan Kaukasiasta kotimaahan, kun eräs henkilö tuli kertomaan nähneensä eräänä yönä unen, joka sai hänet rukoilemaan Gröhnien puolesta.
– En edes tuntenut kyseessä olevaa ihmistä ennalta kovin hyvin, mutta silti näin oli käynyt. Siinä sitten mietimme, koska tilanne oli tullut ja päädyimme siihen, että minulla oli tuolloin ollut todella kaikkein vaikeimmat hetket käsillä Kaukasiassa.
Teksti: Sofi Valkealintu
Pääkuva: Saija Tiilikainen
Juttu on julkaistu Kylväjä-lehdessä 3/21.
